Ajankohtaista

Auroran episodi

Minulle on ilmoitettu 11.3.2014, että en saa asiattoman käytökseni takia  tehdä töitä enää Auroran sairaalan psykiatrisilla osastoilla. En ole saanut ylilääkärin määräyksestä kirjallista selvitystä mm. siitä, miten asiaton käytökseni on ilmennyt enkä perusteluita sille, että en saa tehdä jatkossa töitä kyseisessä sairaalassa. Kielto koskee myös keikkalaispalvelu toimisto Seurea niin, että ak ei saa tehdä töitä Seurenkaan kautta Auroran psykiatrisille osastoille. Minulla oli vahva käsitys siitä, että konflikti tilanne, joka tapahtui 6.3.2014 Auroran sairaalan osastolla 6-1, oli jo sovittu, joten työkielto tuli minulle täysin yllätyksenä.

Menin 6.3 2014 Seuren kautta äkkiaamuun osasto 6-1:lle. Olen keikkailut Auroran sairaalan psykiatrisille osastoille säännöllisesti v. 2008 ja tehnyt sijaisuuksia vuodesta 2013 Auroran osastolle 15-5C.

Työtehtäviini 6.3 kuului mm. osallistua osaston potilaan hoitokokoukseen, jonka oli määrä alkaa klo 13.00. Osaston lääkärit eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja ja noin klo 12.30 näin valkotakkisen naishenkilön, jonka tulkitsin lääkäriksi hänen asunsa perusteella. Kysyin lääkäriltä oliko hän tulossa potilas X:än hoitokokoukseen klo 13.00. Lääkäri kysyi minulta:” Kukas sä sitten olet ”?  ja hän jatkoi epäystävällisesti ja epäselvästi puhumista ja jouduin esittämään kysymykseni uudestaan, sillä kysymäni asia ei mielestäni selvinnyt minulle, sen jälkeen kun olin kertonut että ” olen sairaanhoitaja Alanen ja tullut sijaiseksi aamuvuoroon osastolle”. Lääkäri kertoi minulle olevansa osaston apulaisylilääkäri ja että on menossa tapaamaan osaston lääkäriä ja että hoitokokous alkaa sitten kun ”se alkaa”. Apulaisylilääkäri lähti silminnähden huonotuulisena tämän jälkeen, mitä ilmeisemmin osaston lääkärin työhuoneeseen pitämään mainitsemaansa palaveria.

Potilas X:än vaimo saapui hoitokokoukseen osasto 6-1:lle noin klo 12.55. Olin sitä ennen hieman hämilläni yrittänyt tiedustella osaston hoitohenkilökunnalta osaston toimintatapoja hoitokokousten suhteen. Usea hoitaja kertoi minulle, että apulaisylilääkäri ”jyrää” usein sovittuja aikoja ja että hän ei juuri tästä syystä ole pidetty lääkäri osastolla. Olin hämmentynyt ja klo 13.15 kun hoitokokous ei ollut vieläkään alkanut kävin esittelemässä itseni potilas X:än vaimolle ja kerroin pahoitteluni hoitokokouksen viivästymisestä ja toivoin hoitokokouksen alkavan mahdollisimman pian.

Klo 13.30 hoitokokous ei ollut alkanut vieläkään. Menin uudestaan potilaan ja hänen vaimonsa luo ja sanoin olevani syvästi pahoillani heidän puolestaan ja kerroin, että apulaisylilääkärillä on tullut mitä ilmeisemmin tärkeätä asiaa osaston lääkärille. Huomasin tuolloin jo hermostumisen merkkejä potilaassa ja hänen vaimossaan, jotka ilmenivät levottomuutena.

Klo 13.40 päätin mennä osaston lääkärin huoneeseen tiedustelemaan hoitokokouksen alkamisajankohtaa ja koputin ovelle ja kerroin että ”omainen on ollut jo paikalla hieman ennen klo 13 ja huomaan hermostumisen merkkejä potilaassa ja hänen vaimossaan ja että nyt pitäisi varmaankin hoitokokouksen alkaa”?

Osaton lääkäri ja apulaisylilääkäri olivat selvästi hämmentyneitä ja ymmärsin, että molemmat olivat yllättyneitä, että vaimo oli paikalla. Hoitokokous alkoi noin klo 13.45 ja apulaisylilääkäri pahoitteli syvästi potilaalle ja hänen vaimolleen myöhästymistä ja kertoi että ” ei tiennyt hoitokokouksesta mitään kun hoitajat eivät olleet mitään maininneet asiasta hänelle”. Oikaisin tilanteessa, että olin kyllä kertonut hoitokokouksesta apulaisylilääkärille, puolustaakseni itseäni. Mielestäni ei ollut oikeudenmukaista, että potilaan ja omaisen läsnäollessa, apulaisylilääkäri oli laittamassa ikäänkuin minun syykseni hoitokokouksen viivästymistä, sillä olin ainoa hoitaja paikalla juuri siinä tilanteessa.

Hoitokokouksen päätyttyä menin kirjaamaan kansliaan ja apulaisylilääkäri  tuli kansliaan ja sanoi kaikille kansliassa oleville hoitajille, että vastaisuudessa haluaa tietää onko omaisia tulossa hoitokokouksiin. Osastolla työskentelevä sairaanhoitajaopiskelija kertoi, että oli kertonut osaston lääkärille, että oli epäselvää oliko omainen tulossa, sillä potilas oli aikaisemmin kertonut, että omainen olisi tulossa ja välillä taas että ei olisi ehkä tulossa. Tämän lisäksi potilas oli kieltänyt hoitohenkilökuntaa soittamasta vaimolle, että asia olisi voitu tarkistaa. Osastonhoitaja  otti esille keskustelussa mm. ”että osastolla on tapana pitää hoitokokous, oli omainen paikalla tai ei”. Minä otin puheeksi, että apulaisylilääkäri yrittää laittaa omaa virhettään hoitajien syyksi ja että  ak:een mielestä tämä oli hyvä esimerkki huonosta kommunikaatiosta, joka johtui  vastahankaisesta tiedon vastaanottamisesta apulaisylilääkärin taholta, jonka aiheutti ak:een mielestä apulaisylilääkärin asenneongelma ak:tta kohtaan.

Ensihoidon opiskelijana olemme käsitelleet neljän vuoden ajan kommunikaation tärkeyttä monissa caseissa, sillä huono kommunikaatio voi aiheuttaa kohtalokkaita virheitä. Olen itse työskennellessäni eri hoitolaitoksissa useasti joutunut todistamaan huonoa kommunikointia kollegoitteni taholta ja pyydän aina varmistusta ja toistoa niin kauan, että kaikki osapuolet ovat varmasti ymmärtäneet asian oikein. Tiedon siirtäminen ja sen vastaanottaminen on minulle todella tärkeä ammattitaitooni liittyvä asia, jolla taataan mm. potilasturvallisuus ja laadukas hoitotyö, jota haluan keikkalaisena myös toteuttaa.

Siirryimme apulaisylilääkärin kanssa kahdestaan erään osastolla työskentelevän hoitajan kehoituksesta puimaan tapahtumaa lääkehuoneeseen, joka ilmeisemmin oli muotoutumassa minun ja apulaisylilääkärin väliseksi kiistaksi. Keskustelun edetessä apulaisylilääkäri pyysi minulta anteeksi käytöstään ja antoi ymmärtää, että hänelle oli kasautunut liian monta asiaa päällekkäin ja sen takia hän oli liian hermostunut ja huonotuulinen kun ak tuli kysymään klo 13 alkavasta hoitokokouksesta. Minä totesin siihen, että virheistä voi ja kannattaa aina oppia ja että ak on huomannut parhaaksi opikseen joskus ja valitettavasti virheiden tekemisen. Sanoin myös, että ”meillä kaikilla on joskus huonoja päiviä ja mitään peruuttamatonta ei ole kuitenkaan tapahtunut”. Kiista näytti olevan loppuunkäsitelty. Apulaisylilääkäri jatkoi vielä tapahtuman käsittelyä, ottamalla esiin minun käyttämääni asenneongelma-sanaa. Hän kertoi, että ei pitänyt siitä, että käytin sanaa asenneongelma ja vielä muiden kuullen. Perustelin asian niin, että minun mielestäni hänellä oli asenteessa ongelma minua kohtaan, sillä hän ei ollut selvästikään halukas vastaanottamaan asiaani hoitokokouksesta aikaisemmin kansliassa noin klo 12.30. Mainitsin vielä, että minusta asenneongelma ei ole paha sana, se vain ilmaisee, että on asenteessa ongelma. Apulaisylilääkäri sanoi ” että sitten meillä näyttää olevan mielipide-ero” johon minä vastasin, ”että niin näyttäisi olevan”. Minusta keskustelu oli päättynyt hyvässä hengessä.

Osatonhoitaja halusi keskustelussa kanssani huoneessaan asiasta ja pahoitteli, että olin joutunut tällaiseen riitatilanteeseen keikkalaisena. Kerroin, että olen näyttelijän ammatissani joutunut hyvin paljon puolustamaan itseäni ja että ainoa asia mistä olin pahoillani oli huoli potilaasta ja hänen omaisestaan  ja että olin huolissani heistä, jäikö heille paha mieli hoitokokouksen viivästymisestä niin että heille olisi tullut tunne, että heistä ei ”kukaan oikeasti välitä”?

Osatonhoitaja sanoi, että ” Auroran sairaala on potilaslähtöinen sairaala”. Kerroin vielä osastonhoitajalle mitä oli tapahtunut minun näkökulmastani ja tuli vahva vaikutelma siitä, että osastonhoitaja oli puolellani ja tunnelma osastonhoitajan huoneessa oli lämminhenkinen ja osittain jopa myönteisellä tavalla leppoisa.

Hoitohenkilökunnan taukohuoneessa tapasin osastolla työskentelevän sairaanhoitajaopiskelijan, jota oli myös yritetty laittaa syylliseksi apulaisylilääkärin puhuteltaessa häntä hoitokokouksen jälkeen ja jota olin alkanut puolustaa vaikkakin sairaanhoitajaopiskelija puolusti itseään tomerasti. Nuori sairaanhoitajaopiskelija kertoi, että itki lohduttomasti sen takia, että oli niin vihainen apulaisylilääkärin epäoikeudenmukaisuudesta laittaa hoitokokouksen viivästymistä hoitajien kontolle.

Lähtiessäni osastolta kotiin, moni hoitaja toivotti tervetulleeksi minut uudestaan osastolle keikalle ja ilmaisivat olevansa kovin tyytyväisiä minuun kun ”kerrankin joku uskalsi sanoa suoraan ja puolustaa hoitajia”.

Ollessani taas äkkiaamussa 11.3.2014 osastolla 15-5C,osastonhoitaja pyysi minua seuraavasta päivästä alkaen kuukauden sijaisuudelle osastolle. Kerroin suostuvani ja osastonhoitaja kertoi soittavansa ylihoitajalle asiasta. Tällöin selvisi, että en ollut tervetullut enää Auroran sairaalaan töihin ja että määräys oli ylilääkärin. Seure ilmoitti asiasta myös minulle puhelimitse työvuoroni aikana eikä kertonut minkäänlaisia perusteluita epäasialliselle käytökselleni. Seuren työntekijä kertoi, että ei tiedä vastaavaa tilannetta, jossa työkielto olisi tullut koko sairaalaan, yleensä vain jollekin tietylle osastolle.  Auroran sairaala on työllistänyt minua suurissa määrin vuodesta 2008 ja olen ollut hyvin pidetty työntekijä ja en ole tehnyt koskaan hoitovirhettä. Nyt osastolle palkattiin minun tilalleni työntekijä, joka on tehnyt hoitovirheen ja jonka työorientaatiossa olisi toivomisen varaa.

Vaikuttaa siltä, että kysymyksessä on kostotoimenpide ja vallan väärinkäyttö, jonka uhriksi olen joutunut ja jonka takia menetin mieluisan työpaikan ja sitä kautta toimeentuloni ja mukavat työystävät. Minusta se on kohtuutonta ja väärin ja haluan että asia selvitetään perinpohjaisesti niin että oikeudenmukaisuus tapahtuu kohdallani.

Vaalikampanja

Olen Helsingin vaalipiirissä vasemmistoliiton  ehdokas kevään eduskuntavaaleissa.

Aiemmin sain väärää tietoa, että vaalitilini täytyy olla minun nimelläni, mutta tässä nyt kampanjapäällikköni Jari Pellisen tilinumero liittyen eduskuntavaalehin. Sille voit halutessasi lahjoittaa tukea kampanjaa varten.

FI14 3636 3010 5349 49
BIC/SWIFT: SBANFIHH

Vaaleissa kärkiteemani ovat työ, mielenterveys ja rauhantyö.

Rosa

Rakkaus on ikuista.

Tämän videon katselu kannattaa aloittaa Loiri-imitaation loputtua. Kannattaa pysäyttää myös taustalla oleva tuuli ruudun oikean yläkulman pause-painikkeesta.

MeToo

Olen jo kymmenen vuotta sitten nostanut esille näitä asioita. Seuraavat kirjoitukset allekirjoitan itsekin täysin.

Ruusu Haarla, Teatterilehti:

Narsistisen ohjaajan strategioita

Tietoisuus narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ja sen vaikutuksesta muun muassa työelämässä on kasvanut suuresti 2000-luvun aikana. Onkin kiinnostavaa, että teatterialalla, jossa oman kokemukseni mukaan aiheelle voisi olla erityistä tilausta, ei narsismista puhuta juuri lainkaan.

Narsismihäiriöllä viitataan siihen, että yksilön narsistisuus tuottaa merkittävää vahinkoa hänelle itselleen tai muille ihmisille. Teatterialalla narsistiset piirteet on perinteisesti saatu naamioiduksi erityisesti tähtinäyttelijöiden sekä autoritääristen ohjaajien ”taiteellisiin” oikeuksiin. Vaikka vallankäyttöön liittyvät asenteet ovat jyrkentyneet sitten 80-luvun, on yllättävää, kuinka paljon edelleen katsotaan läpi sormien.

Taustalla lienee pelkoa taiteilijamyytin romuttumisesta: Katoaako taide jos vaadimme toisiltamme käytöstapoja? Taustalla lienee myös yleistä kyvyttömyyttä tunnistaa sairasta, narsistista käytöstä. Tästä saavat kärsiä myös ne ohjaajat, joilla ei ole vallankäyttöön liittyviä ongelmia ja jotka joutuvat myrkyttyneiden työyhteisöjen korjaajiksi ja ohjaajiin liittyvien pelkojen kohteiksi.

Seuraaviin malleihin sortuvat joskus kaikki, työtehtävään tai sukupuoleen katsomatta. Aina niiden takaa ei löydy narsistista motiivia, mutta niiden systemaattinen hyödyntäminen valta-asemassa aiheuttaa aina ongelmia. Etenkin ohjaaja työnjohtajana kykenee niitä käyttämällä terrorisoimaan koko työyhteisöä ja sairastuttamaan sen.

Hämmentäminen. Ohjaaja saa aikaan jatkuvaa hämmennystä, joka ei liity teoksen tulkintaan. Hän viestii ristiriitaisesti, toimii epäjohdonmukaisesti, arvaamattomasti tai provosoivasti tai vaatii erityiskohtelua. Hänen toiveisiinsa on vaikea vastata ja hänen tyytymättömyyttään on vaikea ennakoida.

Hajottaminen. Ohjaaja luo omalla toiminnallaan kuiluja ja katkoksia työryhmän jäsenten välille sen sijaan, että pyrkisi kuromaan niitä umpeen. Hän saattaa suosia toisia muiden kustannuksella tai ottaa jonkun silmätikukseen tai mustamaalauksen kohteeksi. Pahimmillaan koko työryhmä riitaantuu vastakkaisiin leireihin syistä, joita on vaikea palauttaa teoksen tekemiseen.

Hyötyminen. Ohjaaja ottaa toimivat ideat omiin nimiinsä ja laittaa epäonnistumiset toisten nimiin riippumatta prosessin todellisesta kulusta. Ohjaaja on korostuneen kiinnostunut julkisuudesta ja kollegoiden arvostuksesta, usein työryhmän kustannuksella.

Rajattomuus. Ohjaaja ei kunnioita toisten rajoja, työrooleja, eikä sovittuja linjoja, vaan saattaa muuttaa mielensä äkkinäisesti ja varoittamatta aiheuttaen hämmentäviä tai loukkaavia tilanteita, joissa toiset tuntevat tulleensa ylikävellyksi. Hän tunkeutuu henkilökohtaiselle tai seksuaaliselle alueelle ja astuu toisten varpaille.

Raivoaminen. Ohjaaja raivoaa, kun asiat eivät mene siten kuin hän toivoisi tai kun hän on itse kyvytön parantamaan tilannetta. Ohjaaja ei hillitse vihaansa, ei häpeä sitä, eikä kanna vastuuta sen seurauksista. Hän häpäisee ja haukkuu. Syntyy pelon ilmapiiri.

Riippuvuus. Ohjaaja mielistelee työryhmää tai sen yksittäisiä jäseniä olematta siinä kuitenkaan johdonmukainen. Ohjaaja voi olla yhtäkkiä hyvin hurmaava ja imarteleva. Hän saattaa ”rakastaa” kiihkeästi ja palkita onnistumisista ylitsevuotavasti. Usein työryhmä vastaa ohjaajan huomiontarpeeseen, mutta jättää omat tarpeensa ja toiveensa ilmaisematta.

Uhriutuminen. Ohjaaja väistelee vastuuta käyttäen suojakilpenään omaa haavoittuvuuttaan. Hän saattaa alkaa itkeä, jos häneltä kysyy vaikeita kysymyksiä tai kätkeytyä ”raskaan” taakkansa taakse, estääkseen konfliktin, jossa hän voisi hävitä. Hän ei myönnä omia virheitään, vaan syyttää mahdottomia olosuhteita tai muita ihmisiä.

Tarpeellista olisi, että teatterinjohtaja kykenisi tunnistamaan narsistiset piirteet jo rekrytointivaiheessa. Johtajan tulisi myös kyetä reagoimaan työryhmän oireisiin tai valituksiin myöhemmin. Usein ihmiset kuitenkin jäävät yksin. Silloin ensisijaista ei ole teos, eikä edes työryhmän pelastaminen, vaan omista rajoista huolehtiminen: Se että ei uhraa itseään taiteen takia, vaikka kaikki muut tekisivät niin.

 

Eeva Lehtimäki, MTV3:

Tämä kolumni ei kerro Lauri TörhösestäAku Louhimiehestä tai Kenneth Grevestä. Sen aiheena olemme me suomalaiset, minä itse mukaan lukien. Olen nyt muutaman päivän miettinyt puhekulttuuria, johon olen kasvanut. Ja se ei näytä kauniilta. Se on suomalaisuuden pimeä puoli… (Lue koko kolumni)

 

Tässä tallenteessa ovat minun kommenttini Amnesty Suomen keväkokouksen paneelikeskustelussa:

Sain ensimmäisen puheenvuoron ajassa 33.30 ja toisen kohdassa  1.25.30.