Tammikuu 2020

Rakas isäni kuoli 29.9.2019 klo 18.09 Rääkkylä terveyskeskuksen vuodeosastolla. En saanut olla hyvästelemässä isääni en elävänä enkä kuolleena ja minun osallistumiseni hautajaisiin estettiin. Koko vyyhdin takana katkera leski ja ilkeä sisareni. Hautaustavan ja hautapaikan tiedon saamiselle tarvittiin Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja Kuopion Tuomiokapituli. Isäni hauta tulee olemaan myrkyllisen lesken synnyinseudulla. Näin hän varmisti, että minun on vaikea päästä käymään Savonrannan hautausmaalla isäni haudalla.

Tulen kertomaan kaiken tulevassa elämänkerrassani. Rääkkylän terveyskeskuksen toiminta isäni kuoleman jälkeen oli ala-arvoista ja tulen viemään asiaa eteenpäin. Rääkkylä on pieni kunta, jossa hyvä veli verkostoista minulla on ollut kokemusta jo 1970-luvulta lähtien. Rääkkylässä ei mm. virkamiesten salassapitovelvollisuus koske lääkäreitä, kirkkoherroja ja muita terveydenalan ammattilaisia. Kaiken tämän tulen keromaan kirjassani, joka tulee käsittelemään mm. henkistä väkivaltaa ja narsismia. Narsismi on vakava mielisairaus.

Joulukuu 2019

Suosittelen Yle Areenan julkaisua ”Narsismi ja myrkylliset ihmissuhteet”

Sen tekstin Ylen sivuilla: Narsismi on termi, joka tuntuu yleistyneen ja narsistileiman voi saada aika helpoin kriteerein, mutta mistä tietää, onko hankala henkilö ihan tavallinen k*sipää vai narsisti?

Kuuntele ohjelma tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-50328065

Lemmikkinsä menettäneille tukiryhmä

Lemmikit ovat tärkeitä ystäviä. Niiden menettäminen voi aiheuttaa yksinäisyyttä ja joillekin lemmikki on saattanut olla ainoa hellyyden ja ilon kohde.

Minä ohjaan ryhmää, kun huomasin ensimmäisen oman koirani kuoltua, miten moni ihminen ei ole saanut käsitellä lemmikin kuolemasta aiheutuvaa surua.

”Kun koirani Rosa kuoli 24.4.2018 oli suruni musertava ja työstin ensimmäisen vuoden Rosan kuolemaa ja ajattelin että haluan olla tukena ryhmäni kautta muille lemmikin menettäneille.”

Lisätietoa ryhmän toiminnasta Facebook-ryhmän kautta.

Kiitos äänestäjille!

Kiitos teille kaikille, jotka äänestitte minua eduskuntavaaleissa 2019 ja kiitos myös teille, jotka ajattelitte minua äänestää…

Sain yli 900 ääntä, joka minusta on ensikertalaiselle kelpo äänisaalis.

Lähdin vaaleihin nollabudjetilla. Poliittinen työni jatkuu. EU-vaaleihin minua ei päästetty ja seuraavat vaalit ovat kunnallisvaalit 2021.

Olen päässyt muutamia kertoja valtuuston kokoukseen ja lähes joka kerta olen tehnyt aloitteen. Tässä tekemäni aloitteet:

  • Helsinkiin takaisin oma psykiatrian päivystys ( ei mennyt läpi).
  • Vihreiden tekemä ponsi meni läpi, joka kutakuinkin meni näin: HUS:in täytyy turvata psykiatristen potilaiden hoitotilan rauhallisuus…huhheijakkaa!!!! Lapsellinen ja täysin mitätön ponsi.( minun mielestäni).  Minäkin voisin tehdä ponnen että ” tervehditään toisiamme kadulla”…
  • Helsingin psykiatristen hoitolaitosten täytyy turvata psykiatrisessa hoidossa olevien somaattisesti sairastuneiden hätätilapotilaiden laadukas ensihoito sekä sairaankuljetus. ( ei vielä tapeeksi muiden valtuutettujen ääniä aloitteen kannatukseen)
  • Matalankynnyksen psykiatrian yksikkö tarvitaan Helsinkiin, jonne ihminen voi mennä mm. elämäntilannekriisin (esim. läheisen itsemurha, läheisen kuolema, onnettomuus, psyykkisen voinnin alenema )saamaan hoitoalan ammattilaisten apua moniammatillisen ryhmän tukemana. Hoitoaika voisi olla noin 1-4 vrk ja näin voitaisiin välttää vakavampi ja pidempi sairastuminen. (ei vielä tarpeeksi muiden valtuutettujen ääniä aloitteen kannatukseen)

Outi radio Moreenissa


Näyttelijä Outi Alanen ei työllisty enää taide- ja kulttuurialalle, sillä hän ei suostu olemaan mukana miellyttämisen kulttuurissa.

Nepotismi ja hyvä veli -verkostot vaikeuttavat työllistymistä luovilla aloilla: ”Ihmiset ovat peloissaan, etteivät työllisty vaan joutuvat ryhmän ulkopuolelle”

Kuuntele Outin podcast radio Moreenista

Hyvä veli ja sisko -verkostot

 

Tästä linkistä Outin kommentti Taide ekokriisin aikakaudella -keskustelutilaisuuteen

Suomalaisella taidekentällä työllistyy liian paljon hyvä veli ja sisko -verkostojen kautta sekä nepotismin.

On turha väittää mitään muuta.

Räikeimpänä viimeaikaisempana esimerkkinä on Oulun teatterin tapaus, jonka olen nettisivuillani jo aikaisemminkin nostanut esille.

Viimeisin ( todennäköisesti, sillä teatterinjohtaja Kari-Pekka Toivonen irtisanoutui syksyllä 2018) oli näytelmän Peppi Pitkätossun roolitus joka meni näin:

Rooliin haki keväällä 2018 400 hakijaa, joista yksi hakija oli teatterinjohtaja Kari-Pekka Toivosen ja hänen vaimonsa Merja Larivaaran ( myös kiinnitettynä Oulun teatteriin) tyttären valinta Pepin rooliin.

Siis 400 hakijan joukosta. Näytelmän ohjaa Merja Larivaara eli tyttären Meerin äiti ja teatterinjohtajan vaimo. Rooliin valittiin avioparin tytär Meeri Toivonen. Meeri Toivonen ei ole opiskellut teatterikorkeakoulussa. Roolia haki moni ammattinäyttelijä.

Aikaisemmin jo ennen kunnallisvaaleja 2017 oli ollut jo puhetta avioparin toiminnasta , mitä tulee mm. laskuttamiseen oman firman kautta, joka oli jo julkisuudessa nostettu esiin mm. salaisiksi julistettujen asiakirjojen muodossa jota kummasteltiin. Mm kansanedustaja Tytti Tuppurainen kertoi lehdissä että mitään väärää ei ole tapahtunut. Yritin saada vastauksia mm. Tytti Tuppuraiselta ja Maija Palonheimolta mutta kumpikaan ei vaivautuneet minulle mitään vastaamaan.

Puoluetoverini Hanna Sarkkinen, joka istui teatterin hallituksessa, hänkin kertoi että mitään rikollista ei ole tapahtunut ja lopetti vastaamisen minulle.

On selvää että aviopari on lähtenyt mm.  rahastamaan Ouluun ja siinä samalla ovat työllistyneet heidän lapsensakin Oulun teatterin produktioissa. Väitän että firmansa kautta he ovat maksaneet perheenjäsenilleen ja ystävilleen ihan mukavaa palkkaa törkeän nepotismin ohessa.

Tähän väliin on pakko kertoa kun olin Pikkuparlamentissa Satu Taiveahon emännöimässä Suvanto ry:n vanhus paneelissa yleisön joukossa, jossa Merja Larivaara oli kutsuttuna tullut esiintymään hanuriaan soittamaan ja puhumaan vanhuksista, jonka onneksi jätti itsekin todeten ” jätetään puhumiset asiantuntijoille”. Luojalle kiitos!

Satu Taiveaho ylisti Merja Larivaaraa kuinka Merja oli tullut Oulusta asti esiintymään Helsinkiin…ikään kuin hyvää hyvyyttään…

Tiedän että Merja Larivaara ei tullut hyvää hyvyyttään vaan on tietenkin laskuttanut perheensäfirman kautta ja tuntuvasi. Toiseksi, onko Oulusta tuleminen Helsinkiin asti soittamaan kolme hanuribiisiä tod.näk lentämällä ollut sen arvoista jo ilmastokriisin näkökulmasta? Olisiko Satu Taiveaho ollut ekoteko ottaa Helsingistä joku vähän työllistetty näyttelijä laulamaan tai lausumaan runoja. Niitä Suomessa on paljon.

Annoin Sadulle palautetta asiasta, ja hän ei kiittänyt minua siitä. Ei vastannut mitään. Tyypillistä suomalaista sähköpostikulttuuria ,josta aasinsiltana pääsen Mika Myllyahoon, Kansallisteatterinjohtajaan. Olen Mikalle useasti lähettänyt sähköpostia ja tarjonnut näytelmää Kansallisteatterin ohjelmistoon. Hän ei edes kolmannella vastannut ja otin asian puheeksi alumni klubin tilaisuudessa, jossa aiheena oli näyttelijöiden työllistyminen, jossa Myllyaho kertoi että ”rohkeasti lähettämään sähköpostia” ja ” minä vastaan aina”. Kerroin hänelle tilaisuudessa että ” ei pidä paikkaansa” ja ”väitän että Mikakin vastaa viesteihin pärstäkertoimen mukaan”. Kuten monet muutkin.

Se että Mika Myllyahon mukaan loppuisivarsinaiset laitosteatterit, ei se riittäisi hyvä veli ja sisko verkostojen loppumiseen. Sama meno jatkuisi kuten se esim. toimii televisiossa. Samat tekijät nauraa ringissä ja vierailee erilaisissa reality ja talk show ohjelmissa.

Mikä olisi ratkaisu:

– kulttuuria ja asenteita ei muuteta helposti-ne muuttuu hitaasti

– ei enää teatterinjohtajia vaan johtokuntia, jossa jääviydet kysytään

– anonyymi työnhaku silloin kun se on mahdollista eli useimmiten se on mahdollista. Hyvä Suldaan!

Mika Myllyaholle haluaisin vielä sanoa että kommenttipuheenvuoroni taide ja ekokriisi paneelissa oli nimenomaan ekokriisiin vaikuttava puheenvuoro. Miksi? Siksi että kun eriarvoisuus lisääntyy jatkuvasti, joka tarkoittaa käytännössä sitä että mm. köyhyys lisääntyy, niin ihminen, jonka vatsa on tyhjä…häntä ei kiinnosta pätkääkään ostaako Lidlistä vai suomalaista lähiruokaa, jotta saa tyhjän vatsalaukun täytettyä. Jos jaamme työtä ja lopetamme sen, että taiteessa työt jakautuvat kaveriporukoiden kesken..se on taidetta ja ekokriisiä.

Puoluetoverini Helsingin kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Suldaan on tehnyt aloitteen anonyymista työnhausta, jota taiteen kentälläkin voitaisiin käyttää. Kannatan ja hieno aloite!

Outin puheenvuotro samalla videolla kohdassa 1:20-1:23.14